Yhteisön tarina
Päijätmedia syntyi perustaja Johanna Huuhtasen ajatuksesta tuoda yhteen paikallista osaamista - vaikuttajia, yrityksiä ja tapahtumia. Yhteisö aloitti toiminnan ensimmäisen kerran vuonna 2017, mutta yleisölle näkyväksi se tuli vasta keväällä 2019. Ensin syntyi yhteisön yhteinen Instagram-tili, sen jälkeen Facebook ja sitten vielä omat nettisivut. Vuonna 2020 nettisivuille lisättiin myös blogi.
Sisältöä eri kanavissa
Perinteisten blogien lisäksi löydät meidät mm. Instagramista, Facebookista, TikTokista ja podcasteista. Emme rajoitu tiettyihin kanaviin, vaan otamme ilon irti eri mahdollisuuksista. Vaikuttajamme luovat tottuneesti luovaa sisältöä eri kanaviin. Voimme auttaa myös sinua ottamaan kaiken irti somekanavistasi tai yritysblogistasi.
Ainutlaatuinen yhteisö
Yhteisön alla toimii tällä hetkellä 26 itsenäistä vaikuttajaa, jotka tuottavat sisältöä itse valitsemillaan alustoilla. Päijätmedian rooli on koota nämä vaikuttajat yhteen ja tuoda heidät lähemmäs paikallisia yrityksiä. Vahvuuksiamme ovat tiivis yhteisö, läpinäkyvä toiminta, yhdenvertaisuus jäsenten kesken ja laaja verkosto.
Monipuolisesti eri aiheita
Yksi iso vahvuus yhteisössä on aihealueiden laajuus. Vaikuttajiemme aihepiirit vaihtelevat aina perhelifestylesta hyvinvointiin, kauneuteen ja muotiin, paikallisuudesta ulkomaanmatkailuun (maailmantilanteen sen salliessa) ja käsitöistä kotiin, sisustukseen sekä puutarhaan. Yhteisö tuottaa siis laajasti mielenkiintoista sisältöä.